Korona ohjeet 26.11.2020

26.11.2020 PÄIVITETTY KORONAOHJEISTUS

Koko Kymenlaakso on 25.11.2020 noussut Koronan kiihtymisvaiheeseen ja tämä on tiukentanut toimintaohjeita myös partion puolella. STM on antanut ohjauskirjeen aiheesta 26.11.2020

VIIKKOTOIMINNASSA HUOMIOITAVAA:

  • Lasten ja nuorten harrastustoimintaa järjestettäessä on käytettävä erityistä harkintaa. Tilat pitäisi pystyä järjestämään siten, ettei kukaan ole läheisessä kontaktissa toiseen, mikäli näin pystytään toimimaan voidaan harrastustoimintaa jatkaa
  • Aikuisten osalta suositellaan, ettei livenä tapahtuvaa ryhmäharrastustoimintaa järjestetä lainkaan.
  • ryhmän koko maksimissaan 10 henkilöä.  Jos teillä on isompia ryhmiä, voi ryhmän jakaa puoliksi ja kokoustaa esimerkiksi joka toinen viikko pienemmällä porukalla.
  • kaikki yli 15-vuotiaat käyttävät maskia
  • kokoontumisien läsnäolosta pidetään kirjaa
  • ryhmät eivät kohtaa toisiaan ja kukaan ei kierrä ryhmästä toiseen (ei edes johtajat) eikä vierailijoita oteta ryhmien kokouksiin
  • suositellaan mahdollisuuksien mukaan ulkotoimintaa
  • kiinnitetään erityistä huomiota käsi- ja yskimishygieniaan
  • turvaväleihin kiinnitetään erityistä huomiota
  • vain täysin terveenä partioon, jos edes pieniä oireita niin herkästi testeihin
  • suositellaan Korona-vilkku -sovelluksen käyttöä kaikille

JOS OLET KARANTEENISSA:

Jos sinut on määrätty karanteeniin, et voi osallistua harrastustoimintaan(kaan), vaan sinun täytyy olla lääkärin määräämä karanteeniaika poissa myös harrastuksista.

Jos olet käynyt korona-testissä, on sinun odotettava negatiivistä näytettä ja että olet oireeton ennen harrastukseen palaamista. Testi ei kuitenkaan katkaise lääkärin määräämää karanteenia

JOS KORONA-TAPAUKSIA TAVATAAN PARTIOTAPAHTUMASSA:

Huolellisista varotoimista huolimatta saattaa käydä niin, että jollain lippukuntasi toimintaan osallistuvalla todetaan koronatartunta. Ohjeet tartunnoista tiedottamiseen antaa viranomainen. Turhien huolestumisien ja huhujen leviämisen välttämiseksi lippukunnan voi olla järkevää viestiä huoltajille ja lippukunnan jäsenille tilanteesta yleisesti. Tähän apua ja valmiita pohjia saat toimistolta Annelta 050-4000444. Ole yhteydessä, jos tarvitset apua.

Löydät täältätähän meidän ohjeet!

Tehdään yhdessä turvallista partiotoimintaa kaikille.

Kiitos, että olet mukana yhteisissä talkoissa.

Pysytään terveenä ja voimia kaikille!